maanantai 6. tammikuuta 2014

No onkos tullut kesä?

Syyskelit sen kun jatkuvat, vaikka kohta ollaan tammikuun puolivälissä. Järvet on sulana, nurmet vihreinä ja tänään päiväkävelyllä huomasin pajunkin puhjenneen hiirenkorville. Forecan mukaan talvi on kuitenkin aivan kulman takana, 10.1. pitäisi painua pakkasen puolelle. Lunta saadaan tosin odotella vielä senkin jälkeen.

Pajunkissoja kännykkäkameralla Iidesjärvellä 6.1.2014
Vuosipinnatili on auennut vaaatimattomasti ja todella tyypillisillä lajeilla: tinttejä, sorsia ja varislintuja lähinnä. Näiden lisäksi vuodenaikaan nähden hieman erikoisempia havaintoja ovat olleet Viinikanlahdella edelleen viihtyvät harmaa- ja kalalokit sekä talvehtimaan jäänyt tavinaaras. Tavi on viihtynyt sekä Viinikanojan Pyhäjärven että Iidesjärven päässä. Toivottavasti minisorsa pärjää kevääseen asti.

Tavi näyttäyi ensimmäisen kerran joulukuun alussa Viinikanojan Pyhäjärven päässä. Harmaata oli lumesta huolimatta. Kuvasta huomaa hyvin sorsan ja tavin suuren koko eron.
Tammikuun harmaudessa on ehtinyt suunnittelemaan hieman tulevia retkiä ja kuvausprojekteja. Suunnitelmissa ja toiveissa on ainakin majavan pesällä vierailu maaliskuussa, pari teeriyötä pääsiäisenä, mahdollisesti karhujen kojukuvausta toukokuussa, kahlaajia Porin heinäkuussa sekä sääksiä Kangasalan sääksikeskuksessa elokuussa. Näitä pääsen toteuttamaan uudella putkella, jonka pitäisi kilahtaa postiluukusta reilun parin viikon päästä. Can't wait!

Vuosipinnat 2014:

1. Varis
2. Naakka
3. Harakka
4. Sinisorsa
5. Talitiainen
6. Sinitiainen
7. Kesykyyhky
8. Varpunen
9. Pikkuvarpunen
10. Harmaalokki
11. Kalalokki
12. Tavi