maanantai 30. joulukuuta 2013

Vuosi luonnossa 2013

Ja niin päättyy toinen aktiivinen vuoteni luonto- ja lintuharrastuksen parissa. 

Havaitsin ja tunnistin kuluneen vuoden aikana yhteensä 118 lintulajia, joista 97 Suomessa. Viime vuoden vastaavat luvut olivat 103 / 95. Mielenkiintoisimpia näistä olivat taviokuurna, merikotka ja hiiri-, lapin- ja lehtopöllö sekä Islannin Isokihu, vesipääskyt, virta-allit ja merilinnut yleensä. Missasin myös muutamia melko yleisiä lajeja: harmaasieppo, tikli, puukiipijä, hippiäinen ja rantasipi esimerkkeinä. Harmittamaan jäi myös edelleen kateissa olevat nokkavarpunen, pyrstötiainen ja palokärki. Lista vuoden lintuhavainnoista ja ensimmäisistä havaintoajoista ja -paikoista postauksen lopussa.

Nisäkkäitä sattui eteen 8: orava, poro, rusakko, piisami, saukko, jänis sekä Islannin lahtivalas ja tuntematon hyljelaji.

Tein ensimmäistä kertaa vuoden aikana ottamistani kuvista kuvakirjan joululahjaksi vanhemmilleni ja isovanhemmilleni sekä tietenkin itselleni. iPhoto:n kautta homma sujui hienosti ja painojälki oli hyvä. Kokoan seuraavan kirjan ensi jouluksi. Tässä pari valikoitua kuvaa:


Teeri, huhtikuu, Jääli Kiiminki

Sinisorsauros, huhtikuu, Iidesjärvi Tampere

Sinisorsanaaras, huhtikuu, Iidesjärvi Tampere

Kyhmyjoutsen, toukokuu, Suomenlinna Helsinki

Taviokuurna, tammikuu, Hatanpään Arboretum Tampere

Lapinpöllö, huhtikuu, Oulunsalo

Orava, lokakuu, Hatanpään Arboretum Tampere

Saukko, maaliskuu, Karstula

Lapintiira, kesäkuu, Jökulsarlon Islanti
Urosvarpunen, lokakuu, Hatanpään Arboretum Tampere

Vuoden 2013 linnut:

1 Naakka 2.1.2013 Tampere, Keskusta
2 Harakka 2.1.2013 Tampere, Keskusta
3 Kesykyyhky aka. pulu 2.1.2013 Tampere, Keskusta
4 Sinisorsa 2.1.2013 Tampere, Keskusta
5 Varis 2.1.2013 Tampere, Keskusta
6 Talitiainen 5.1.2013 Tampere, Pyynikki
7 Sinitiainen 5.1.2013 Tampere, Pyynikki
8 Punatulkku 5.1.2013 Tampere, Pyynikki
9 Urpiainen 5.1.2013 Tampere, Pyynikki
10 Vihervarpunen 5.1.2013 Tampere, Pyynikki
11 Käpytikka 5.1.2013 Tampere, Pyynikki
12 Mustarastas 5.1.2013 Tampere, Pyynikki
13 Viherpeippo 6.1.2013 Tampere, Iidesjärvi
14 Varpunen 6.1.2013 Tampere, Iidesjärvi
15 Kuusitiainen 6.1.2013 Tampere, Kalevankangas
16 Uivelo 6.1.2013 Tampere, Ratina
17 Kyhmyjoutsen 12.1.2013 Tukholman saaristo
18 Isokoskelo 13.1.2013 Eteläpuisto, Tampere
19 Tilhi 13.1.2013 Pyynikki, Tampere
20 Järripeippo 19.1.2013 Tampere, Arboretum
21 Taviokuurna 19.1.2013 Tampere, Arboretum
22 Räkättirastas 3.2.2013 Tampere, Keskusta
23 Telkkä 2.3.2013 Tampere, Ratina
24 Harmaalokki 2.3.2013 Tampere, Viinikanlahti
25 Selkälokki 3.3.2013 Helsinki, satama
26 Keltasirkku 16.3.2013 Karstula
27 Pikkuvarpunen 16.3.2013 Karstula
28 Koskikara 16.3.2013 Karstula
29 Fasaani 16.3.2013 Karstula
30 korppi 17.3.2013 Karstula
31 Hömötiainen 30.3.2013 Jääli
32 Hiiripöllö 31.3.2013 Oulu, Ainolanpuisto
33 Lapinpöllö 1.4.2013 Oulunsalo
34 Teeri 1.4.2013 Jääli, Putkonen
35 Naurulokki 14.4.2013 Tampere, Pyynikki
36 Nokikana 14.4.2013 Tampere, Viinikanlahti
37 kalalokki 15.4.2013 Tampere, Keskusta
38 Merimetso 17.4.2013 Tampere, Pyhäjärvi
39 Peippo 17.4.2013 Tampere, Pyynikki
40 Punarinta 17.4.2013 Tampere, Pyynikki
41 Punasotka 19.4.2013 Tampere, Iidesjärvi
42 Kurki 20.4.2013 Tampere, Atala
43 Isolepinkäinen 20.4.2013 Kangasala, Asema
44 Sepelkyyhky 20.4.2013 Kangasala, Asema
45 Västäräkki 21.4.2013 Tampere, Nekala
46 Kottarainen 21.4.2013 Tampere, Nekala
47 Lapasorsa 22.4.2013 Tampere, Iidesjärvi
48 Tukkasotka 22.4.2013 Tampere, Iidesjärvi
49 Haahka 24.4.2013 Helsinki, Suomenlinna
50 Kanadanhanhi 24.4.2013 Helsinki, Suomenlinna
51 Valkoposkihanhi 24.4.2013 Helsinki, Suomenlinna
52 Meriharakka 24.4.2013 Helsinki, Suomenlinna
53 Kivitasku 24.4.2013 Helsinki, Suomenlinna
54 Silkkiuikku 27.4.2013 Pirkmkierros Lempäälä Ahtiala
55 Ruskosuohaukka 27.4.2013 Pirkmkierros Lempäälä Ahtiala
56 Töyhtöhyyppä 27.4.2013 Pirkmkierros Lempäälä Ahtiala
57 Härkälintu 27.4.2013 Pirkmkierros Lempäälä Ahtiala
58 Kalatiira 27.4.2013 Pirkmkierros Lempäälä Ahtiala
59 Rautiainen 27.4.2013 Pirkmkierros Pirkkala Kortent
60 Niittykirvinen 27.4.2013 Pirkmkierros Pirkkala Kortent
61 Haapana 27.4.2013 Pirkmkierros Pirkkala Kortent
62 Valkoviklo 27.4.2013 Pirkmkierros Pirkkala Kortent
63 Metsäviklo 27.4.2013 Pirkmkierros Pirkkala Kortent
64 Tavi 27.4.2013 Pirkmkierros Pirkkala Kortent
65 Kiuru 27.4.2013 Pirkmkierros Pirkkala Kortent
66 Kuikka 27.4.2013 Pirkmkierros Nokia Eden
67 Kaakkuri 27.4.2013 Pirkmkierros Nokia Eden
68 Kuovi 27.4.2013 Prkmkierros Ylöjärvi Sarkkila
69 Sääksi 27.4.2013 Prkmkierros Ylöjärvi Sarkkila
70 Räystäspääsky 27.4.2013 Prkmkierros Ylöjärvi Sarkkila
71 Punakylkirastas 1.5.2013 Tampere, Iidesjärvi
72 Taivaanvuohi 4.5.2013 Ylöjärvi, Sarkkilanjärvi
73 Liro 4.5.2013 Ylöjärvi, Sarkkilanjärvi
74 Pajusirkku 4.5.2013 Tampere, Iidesjärvi
75 Pajulintu 4.5.2013 Tampere, Iidesjärvi
76 Tiltaltti 4.5.2013 Tampere, Iidesjärvi
77 Pikkulokki 7.5.2013 Tampere, Iidesjärvi
78 Kirjosieppo 11.5.2013 Tampere, Haihara
79 Satakieli 12.5.2013 Tampere, Iidesjärvi
80 Tervapääsky 17.5.2013 Tampere, Keskusta
81 Törmäpääsky 8.6.2013 Jääli, montut
82 Haarapääsky 8.6.2013 Kiiminki, S-marketq
83 Leppälintu 8.6.2013 Jääli, koti
84 Merilokki Islanti
85 Myrskylintu Islanti
86 Lunni Islanti
87 Lapintiira Islanti
88 Pikkukajava Islanti
89 Merihanhi Islanti
90 Lapasotka Islanti
91 Pikkukuovi Islanti
92 Punajalkaviklo Islanti
93 Kapustarinta Islanti
94 Virta-alli Islanti
95 Merikotka Islanti
96 Vesipääsky Islanti
97 Mustapyrstökuiri Islanti
98 Tukkakoskelo Islanti
99 Amerikantelkkä Islanti
100 Mustakurkku-uikku Islanti
101 Lyhytnokkahanhi Islanti
102 Merikihu Islanti
103 Kiiruna Islanti
104 Isokihu Islanti
105 Tylli Islanti
106 Riskilä Islanti
107 Mustavaris 5.7.2013 Oulu
108 Lehtokurppa 6.7.2013 Taivalkoski, Näveri
109 Pähkinähakki Tampere, Iidesjärvi
110 Harmaapäätikka Kangasala
111 Tundrakurmitsa 5.10.2013 Pori, Säppi
112 Laulurastas 5.10.2013 Pori, Säppi
113 Ristisorsa 23.10.2013 Oulu, Möljä
114 Harmaahaikara 26.10.2013 Alanya, Turkki
115 Turkinkyyhky 24.10.2013 Alanya, Turkki
116 töyhtötiainen 2.11.2013 kempele
117 Lehtopöllö 8.12.2013 Tampere, Rautatieasema
118 Närhi 8.12.2013 Tampere, Arboretum

Kuollut lehtopöllö

Arkinen kauppareissu muuttui hieman erilaiseksi luontokohtaamiseksi sunnuntaina 8.12.

Juna-aseman ohi kävellessäni näin junaraiteella törröttävän siiven ja luulin löytäneeni kuolleen haukan. Avulias Vr:n ratamies nosti pyynnöstäni linnun minulle tarkempaa tutkimista varten. Heti linnun käsiini saatuani tajusin, että sylissäni on kuollut pöllö.

Lajitunnistus tuotti alkuunsa hieman vaikeuksia, mutta pian säin määrityksen kohdilleen: lehtopöllö.

Pakkasin linnun Pily-listalta saamieni ohjeiden mukaan kolminkertaisesti muoviin ja teippasin pussit kiinni. Pussien päälle kiinnitin lyijykynällä (mustekynä leviää pakastimessa!) kirjoittamani lapun, josta ilmenee linnun laji, löytöaika ja -paikka sekä omat yhteystietoni. Säilytin pakettia yön yli ulkona pakkasessa ja vein sen seuraavana päivänä Vapriikin luonnontieteelliseen museoon, jossa lintu otettiin mielenkiinnolla vastaan.




Ennen paketointia otin linnun jalasta irti renkaan ja lähetin sen löytötietoineen Helsingin rengastustoimistoon. Sain vastaukseksi kirjeen, joste selvisi, että lintu on on rengastettu Lempäälässä pesäpoikasena huhtikuussa 2009. Junaraiteelle ehtiessään se oli siis noin 4,5 vuotias.


maanantai 9. joulukuuta 2013

Aurinkoa Arboretumissa

Tässäpäs julkaisematta jäänyt postaus lokakuulta, vuoden viimeiseltä aurinkoiselta viikonlopulta.

Heräsin sunnuntaina 13.10. pää hieman edellisillan konserttivierailusta jomottavana. Keli oli niin komea, että nappasin buranan, banaanin ja hyppäsin kameroineni pyörän selkään ja lähdin polkemaan kohti Arboretumia. Kyllä kannatti!

Syysauringossa kylpevä Arboretum oli upea! Keltaiset vaahterat, omenapuissa ruokailevat räkättirastaat, ympäriinsä juoksevat oravat ja uteliaat tiaiset saivat unohtomaan edellisyön jägermaisterit helposti! Tiaisten käyttäytyminen oli hämmästyttävää, pari talitiaista ja yksi sinitiainen lensivät paljaalle kädelle istumaan, vaikkei vielä ollut edes ruokaa niille tarjota!



Löysin läheltä varpusparven ja päätin keskittyä hieman niiden kuvaamiseen, sillä minulla ei aiemmin ole kelvollista otosta niistä otettuna. Yhteistyö nälkäisten lintujen kanssa kauniilla taustalla kauniissa valoissa sujui hienosti.





Saatuani tarpeeksi varpusista, siirryin aidan luokse puiden katveeseen, jossa on talvisin ruokinta. Ruokintaa ei vielä oltu aloitettu, mutta paikalla oli paljon lintuja ja oravia. Valot olivat upeat ja eläimet kuvauksellisella tuulella.

Tämä oravakuvan kehno tarkennus jäi harmittamaan. Tarkennus osui eläimen sijaan tolppaan.





Aurinkoa takaisin odotellessa.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Pily:n retki Säppiin

Tänään luvassa takaumapäivitys reilun kuukauden takaa.

Lauantaina 5.10. lähdin aikaisin aamulla lintuyhdistyksen järjestämälle retkelle Luvian edustalle Säppi-nimiselle majakkasaarelle.

Aamu oli kaunis ja jo lähtöpaikalle saavuttaessa tein ensimmäiset kivat havainnot. Kalastajan pihan yllä lenteli merikotka ja pihapusikossa kirmasi fasaaneja. Säppiin on matkaa maista noin 5 kilometriä ja matka taitetaan kalastajan kyydillä. Auringon nousu meren tyrskyessä ympärillä oli hieno kokemus. Tuli mieleen Islannin raikkaat merituulet.

Merikotka aamuhämärässä
Säpin majakka. Aurinko ei vielä ollut ehtinyt nousta kokonaan saapuessamme saareen.
Säpissä keli muuttui pian tihkusateiseksi ja tuuliseksi. Saareen aiemmin tulleet olivat löytäneet kaukoputkilla ja muuttohaukan ja merisirrin. Minulta jäivät molemmat näkemättä. Kiikareilla staijaaminen alkoi pian turhauttaa ja telkkäparvia lukuunottamatta merellä tuntui olevan hiljaista.

Kiertelimme saarta yhteensä kahdeksan tuntia. Mainitsemisen arvoiset havainnot olivat pari nuorta tundrakurmitsaa (elis minulle!), nuori kapustarinta, isolepinkäinen sekä tietysti saaren mainiot ylämaan naudat!

Tundrakurmitsoja ja nuori kyhmyjoutsen

Kyhmyjoutsen perhe

Ylämaan naudat olivat kunnioitusta herättävän näköisiä ja samalla sympaattisia.
Retken lintusaldo jäi melko pieneksi. Jo mainittujen lisäksi saaressa näkyi vain muutamia tiaisia, pari urpiaista ja tikkoja. Kivaa kuitenkin oli! Ensi vuonna uudestaan.

Kotimatka aluillaan.



tiistai 24. syyskuuta 2013

Upea Islanti

Kevät ja kesä olivat töissä (ja muutenkin) niin kiireisiä, että jäi linnut ja varsinkin blogi melko vähiin. Pääasia kuitenkin, että täällä ollaan taas. Come back -bloggauksena tunnelmia kesälomareissulta Islannista 13. - 26.6.2013

Lähdimme reisuun kolmestaan poikaystäväni ja hänen ystävänsä kanssa. Matkasuunnitelmana oli viettää kolme päivää Reykjavikissa ja kuusi päivää autossa Islannin ympäri ajaen. Matkaseurani ei ollut lintuihmisiä, joten linnut eivät olleet matkan pääosassa, mutta onneksi niiltä ei voi tuolla saarella välttyä.

Ensimmäisenä kaupunkipäivänä lähdimme valasristeilylle. Risteilyfirmoja on useita eikä niissä ole juurikaan eroja. Matkoja voi ostaa useasta putiikista ja hotellista Reykjavikin pääkadulta sekä satamasta. Nautin jäämeren tuulesta täysin siemauksin ja ihan mukavia havaintojakin tehtiin: pikkukajavia, myrskylintuja, lunneja, merilokkeja, lapintiiroja ja varsinaisista bongauskohteista, valaista, pääsimme ihastelemaan muutaman yksilön lahtivalasryhmää, jotka uivat aivan aluksemme vierestä.



Satamarannassa uiskenteli peloton haahkaperhe

Näimme retken aikana paljon myrskylintuja

Lunneja emme päässeet näkemään tämän lähempää. Vain länsivuonojen luonnonsuojelualueella elää lunneja, jotka eivät pelkää ihmistä.
Muutaman Reykjavik-päivän jälkeen vuokrasimme auton Kukucampers nimisestä firmasta ja aloitimme matkamme saaren ympäri. Lähdimme matkaan myötäpäivään eli pohjoiseen. Tämä osoittautui hyväksi valinnaksi sekä säiden että nähtävyysähkyn suhteen. Lännessä ja etelässä on nimittäin enemmän nähtävää kuin idässä.

Teidenvarsien tyyppilintuja Islannissa ovat kuovit, viklot, meriharakat, punakylkrastaat, merihanhet ja lyhytnokkahanhet. Bongasin autosta myös yhden merikotkan ja pari virta-allia. Ensimmäinen varsinainen lintupaikka oli pohjoisen Myvatn-järvi, jonne saavuimme jo toisen päivän iltana. Matkaseurani oli kovin väsynyttä, kello oli paljon ja alueella kuhisi niin tuhoton määrä hyttysiä, että emme voineet jäädä telttailemaan alueelle ja visiitti jäi kovin lyhyeksi. Ehdin nähdä vilauksen Amerikan telkästä, tukkakoskelosta, mustakaulu-uikusta, sotkista ja muista tavan vesilinnuista. Ainut lintu, jota pääsin hetkeksi kuvaamaan oli vesipääsky, joita niin ikään uiskenti lampareissa pitkin matkaa.

Makasin ötökköläjässä saadakseni tämän kuvan.
Seuraavana aamuna pyörimme hieman lisää Myvatnin alueella, mutta emme käyneet enää katsomassa. Alue on suoraan mannerlaattojen liitoslinjan kohdalla ja siksi sieltä löytyikin paljon mielenkiintoisia juttuja. Mm. kallion sisällä oleva maanalainen lämmin Storagil-luola, jossa kävimme uimassa sekä päätien varrella eksoottista kananmunanhajua tupruttava rikkilaakso.


Reissun hienoimpia ja jännittävimpiä hetkiä. Luolan suuaukko oli halkaisijaltaan tuskin metriä suurempi.

Iltapäivällä jatkoimme matkaa länteen kohti Husavikin tilaa. Päätieltä suoraan koiliseen kääntyneen noin 25 km pitkän soratien päässä meitä odotti idyllinen (ja tuulinen!) maatila meren rannalla. Matkan varrella näimme runsaasti isokihuja, merikihuja ja mustapyrstökuireja. Tiellä jolkotteli myös valtavasti lampaita.



Toisenlaisia lintuja farmilla. Yksi retken onnistuneimmista kuvista.

Maatilalla toimineessa nuorisohostellissa yöpyi lisäksemme vapaaehtoistyöntekijöitä, jotka ohjeistivat meitä kantamaan tukevia keppejä mukanamme, jos aikoisimme liikkua farmin porttien ulkopuolella. Paikalla oli niin paljon äkäisiä pesiviä isokihuja, että ilman keppiä saisi nopeasti iskun päähänsä!

Aamulla osallistuimme farmin omistajien järjestämälle parin tunnin issikkaretkelle. Islanninhevosella ratsastaminen lumihuippuisten vuorten reunustamalla, lintuja kuhisevalla ruohoniityllä merenrannalla oli kyllä melkoinen elämys. Näimme retken aikana harmaahylkeitä, äkäisiä kihuja, ja kopostelimmepa aivan merihanhen pesän vierestäkin.

Iloinen ratsastaja

Isokihu suojeli pesäänsä


Merihanhen muna. 
 Farmilta lähdettyämme ajelimme länsirannikon alas melko vauhdilla. Pysähtelimme välillä kokkailemaan ja ihailemaan jyrkkiä rantakallioita. Näin lisää myrskylintuja, pikkukajavia, retken ensimmäiset tyllit sekä paljon lisää meriharakoita. Eräällä kalliolla lokotteli myös ensimmäinen näkemäni riskilä.

Länsirannikon mielenkiintoisimpia kohteita olivat jäätiköt. Pysähdyimme Jökulsarlonin jääjärvelle, joka oli yksi kauneimpia paikkoja mitä olen koskaan nähnyt! Paikalla oli satoja lapintiiroja ja satoja turisteja. Yritin tähtäillä tiiroja turkoosien jääkimpaleiden valossa yli tunnin ja pari näppärää kuvaakin syntyi.



Jäätiköiden jälkeen siirryimme merellisiin tunnelmiin saaren eteläkärjessä sijaitsevaan Vik-kylään ja sen ympäristöön. Paikalla on hyvät lintukalliot ja komeat mustat hiekkarannat. Eräs kallioranta teki minulle tepposet, kun yllättävän suuri aalto pyyhkäise ylitseni kastellen vaatteeni, kamerani ja puhelimeni. Kamera säilyi vaurioitta, mutta puhelin ei pelannut pariin päivään. Lintukallioilla näimme paljon kaukana lentäviä lunneja ja lisää myrskylintuja. Löysimme rannalta myös ruokailevan isokihun, joka oli napannut lounaakseen lunni-rievun.

Autosta kuvattu pikkukuovi Vikin rannalla


Niin ikään autosta napattu kuva punajalkaviklosta, Vik

Ravun kuoret Vikin lähistön rannoilla.
Vikin jälkeen edessä oli enää yksi yö ja paluu Reykjavikiin. Seurue oli jo kovin väsynyttä pitkän reissaamisen jälkeen ja kelikin muuttui kurjaksi. Juhannusaatolle sattunut viimein yö vietettiin vesisateessa pellonreunalla. Muutaman olusen jälkeen tilanne muuttui itseasiassa ihan hauskaksi. Seuraamme pyrähti myös suhteellisen peloton mustapyrstö kuiri.


Viimeisenä päivänä tsekkasimme vielä geysirit ja pyyhälsimme takaisin kaupunkiin auton palautukseen.  Kilometrejä raksahti mittariin 1921km! Iltapäiväkävelyllä löysin vielä kaupungin lammesta ilahduttavan lintukattauksen: merihanhia, merilokkeja, sotkia ja sorsia.



Islanti on upea, ja suosittelen sitä matkakohteeksi kaikille, piti linnuista tai ei. Useiden hienojen luontoelämysten lisäksi Reykjavikin eloisa yöelämä ja Bluelagoonissa läträys tekivät kyllä vaikutuksen. Tänne on päästävä uudelleen!

Matkaseurueen terveiset Blue Lagoonilta!